Sairastaminen muuttuu taloudeksi

Jertta Blomstedt | 28.9.2005

Jos sairaat joutuvat maksamaan hoidostaan, he väistämättä maksavat enemmän kuin terveet. Silloin sairauden taloudellista riskiä ei jaeta.

Saatan olla väärässä, mutta yhä useammin luulen kuulleeni sanat "ottaa enemmän vastuuta lähimmäisistään", en suinkaan kirkollisilta viranomaisilta vaan taloussuomea puhuvilta pukumiehiltä.

Vaikka vastuunotto lähimmäisestä on kaunis ajatus, pukumiehet puhuvat rahasta. He tarkoittavat, että tulevaisuudessa yhä useamman on hoidettava kotona vanhaa tai kroonisesti sairasta sukulaista.

Iso respect jokaiselle liituraidalle joka sen tekee.

Kaikkien muiden kriisien ohella suomalainen terveydenhoidon rahoitus on kriisissä, senhän jokainen on kuullut, tahtoi tai ei. Tosin Tampereen yliopiston professori Jorma Sipilä sanoi, että tämä kriisi on puheella tuotettu kriisi.

New Yorkerissa Malcolm Gladwell kirjoitti amerikkalaisesta terveydenhoidon rahoituksesta, jonka taustalta hän löysi yhden huonon taloudellisen teorian. Kun suomalaista terveydenhoitoa ollaan vääntämässä kohti yksityisyyttä, maksullisuutta ja henkilökohtaista vastuuta, Gladwellin artikkelin lukeminen tuotti perverssiä nautintoa.

Amerikkalaisessa järjestelmässä kansalainen itse vakuuttaa itsensä sairauden varalle. Järjestelmä on kallis jokaiselle vakuutetulle, se tuottaa keskinkertaista sairaanhoitoa ja jättää 45 miljoonaa ihmistä kokonaan vakuutuksen ulkopuolelle, siis ne joilla ei ole varaa vakuutukseen.

Tämä ei ole ainoastaan Goldwellin näkemys vaan monien tutkimusten tulos.

Yhdysvalloissa terveydenhoitoon käytetään huomattavasti enemmän rahaa henkeä kohden kuin muissa läntisissä teollisuusmaissa. Kuitenkin Yhdysvalloissa on vähemmän lääkäreitä ja siellä käydään vähemmän lääkärissä kuin suhteellisesti ottaen muissa läntisissä teollisuusmaissa.

Amerikkalaiset pääsevät tarvitessaan harvemmin sairaalaan kuin me. Amerikkalaiset ovat tyytymättömämpiä terveydenhoitoon kuin me. Amerikkalainen eliniän odote on lyhyempi kuin läntinen keskiarvo ja pikkulasten kuolleisuus suurempi.

Vaikka amerikkalaiset lääkärit tekevät enemmän lääketieteellisesti vaikeita leikkauksia, siellä on kuitenkin vähemmän korkeatasoista sairaalateknologiaa kuin esimerkiksi Suomessa.

Gladwellin mukaan Yhdysvalloissa on kuusi kertaa yritetty luoda yleinen ja yhtäläinen julkinen terveydenhoito, mutta joka kerran siinä on poliittisesti epäonnistuttu.

Ajatuksella on paljon kannatusta, mutta kun politiikkaan vaikuttavat myös vallitsevat ajatusmallit, niin kaikkia koskevaa julkista terveydenhuoltoa ei ole pystytty toteuttamaan.

Ajatus, johon kaikkien kansalaisten sairausvakuutus on kilpistynyt Yhdysvalloissa, on joidenkin vaikutusvaltaisten kansantaloustieteilijöiden luoma käsite "moraalinen riski".

Eurooppalaiset asiantuntijat eivät jaa samaa teoreettista päähänpinttymää. Mutta Yhdysvalloissa terveystalouden asiantuntijat ovat muokanneet eliitin ajattelua moraalisen riskin avulla.

Kansantaloustieteessä moraalinen riski on termi, jota käytetään kuvaamaan vakuutetun käytöstä. Jos työpaikalla saa juoda Pepsiä niin paljon kuin haluaa, sitä juodaan enemmän kuin kukaan muuten joisi.

Työntekijöillä on ikään kuin yleinen ja yhtäläinen Pepsi-vakuutus, jota he käyttävät väärin. Amerikkalaiset terveystalouden asiantuntijat siis uskovat, että terveyspalveluiden kysyntä on rajatonta ja jos palvelu on ilmaista, sitä käytetään tuhlaillen.

Tietenkään kaikki asiantuntijat eivät ole samaa mieltä. Lääkäriin mennään vastenmielisesti, koska on pakko. Terveet rikkaat menevät mieluummin pelaamaan golfia kuin sairaalaan, vaikka sairaala olisi ilmainen.

Ja totta on sekin, että tavallinen ihminen ei voi etukäteen tietää mikä lääkärissäkäynti on turha ja mikä tarpeellinen. Jos poistaa luomen, onko se tuhlausta?

Mikään rutiininomainen ehkäisevä toimenpide ei ole tuhlausta, sillä loppujen lopuksi ne saattavat säästää huomattavasti suurempia sairaalakuluja.

Moraalista riskiä käsiteltiin viime vuonna ilmestyneessä Bushin hallinnon terveydenhuoltoa käsitelleessä raportissa. Ajatus siis elää yhä, vaikka sen aukot ovat selvästi näkyvissä.

Bushin hallinnon raportissa esitettiin ratkaisuksi jokaiselle oma terveydenhuoltotili. Sattumoisin kansanedustaja Osmo Soininvaara suosittelee samaa ratkaisua suomalaisille Suomen Kuvalehden viime viikon numerossa (38/23.9.2005).

Amerikkalainen terveydenhuoltotili toimisi siten, että kuluttajat joutuisivat maksamaan rutiininomaisista terveyspalveluista, sijoittamalla useita tuhansia dollareita verovapaille terveystileille.

Äkillisiä ja suuria sairauskuluja varten he maksaisivat vuosittain n. 1000 dollaria, jotka olisivat vähennyskelpoisia verotuksessa. Presidentti Bush selitti terveystilejä niin, että ne mahdollistavat ihmisten oman päätöksenteon terveyspalvelujen käytössä.

Soininvaara kuvasi järjestelmää siten, että terveystililtä maksettaisiin kaikki sairauskulut ja lääkkeet. Maksut loppuisivat kun tili on täynnä, mutta alkavat taas jos sitä käytetään. Jos pysyy terveenä, pääse halvalla samaan tapaan kuin kolaritta ajava liikennevakuutuksesta. Jos tilillä ei ole rahaa, lääkkeet ja sairaanhoito maksetaan verorahoista.

Stanfordin yliopiston ekonomisti Viktor Fuchs on sitä mieltä, että mitä enemmän terveydenhoitokuluista halutaan panna potilaan maksettaviksi, sitä enemmän vähennetään sosiaalisen uudelleenjaon osuutta ­ siis sitä että nuoret ja terveet subventoivat vanhojen ja sairaiden kuluja, jotta he puolestaan olisivat tukevaisuudessa suojattuja vakavan sairauden aiheuttamilta taloudellisilta riskeiltä.

Terveystili ei siis ole muunnelma julkisesta sairausvakuutuksesta. Terveystilin takana olevat ajatukset ovat täysin vastakkaisia sille, että kaikille kansalaisille kuuluu julkisesti kustannettu terveydenhoito.

Soininvaara perusteli terveystilejä Suomeen mm. sillä, että hyväosaiset ovat vaatineet parempia hoitoja ja kalliita lääkkeitä. Soininvaara oletti, että vaatimukset muuttuisivat kohtuullisemmiksi, jos turhan hoidon joutuisi maksamaan hyväosainen itse.

Kuulitte varmaan tuon pienen sanan "turhan". Jos turhaa hoitoa ja turhia lääkkeitä on olemassa, siihen ovat vastuullisia sairaiden lisäksi ehkä myös jotkut muut. Miten lienee, olisiko lääketehtailla ja yksityisillä lääkärikeskusbisneksillä joku osuus kasvaviin menoihin?

Malcolm Gladwell on sitä mieltä, että terveydenhuolto nähdään liian usein vain teknisenä kiistana erilaisten vakuutusjärjestelmien paremmuudesta tai ideologisena riitana julkinen vastaan yksityinen.

Loppujen lopuksi on kyse hyvin yksinkertaisista kysymyksistä. Oletko sitä mieltä, että sairauden riski on jaettava siten, että perinnöllisesti jollekin sairaudelle altistuneen on maksettava suurempi maksu terveydenhoidosta kuin niiden, jotka ovat onnekkaasti välttyneet moisilta onnettomuuksilta?

Gladwell totesi, että läntisissä teollisuusmaissa ajatellaan, että mitä tasaisemmin sairauden taakat jaetaan sitä paremmin väestö kokonaisuudessaan voi.

Suomessa tämä on jo vanhanaikaista ajattelua. Me etenemme määrätietoisesti kohti mallia, jossa sairaat maksakoot itse itsestään, vaikka sitä ei aina haluta aivan suoraan sanoa.

Tätä aikaa on ajatella, että terveydenhoito on taloudellista toimintaa ja piste.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 28.9.2005 / YLE Radio 1

Lähde: The New Yorker, August 29, 2005